Rikostutkijan silmin
Näemme viikottain televisiosta, millaista poliisin työ on kenttämiesten silmin. Näemme siis sitä ”keikanajoa” eli hätäkeskuksen antamien tehtävien hoitamista. Se on kuitenkin vain pieni osa poliisin varsin laajaa tehtäväkenttää. Kuinka moni oikeasti esimerkiksi tietää, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun partio on hoitanut tehtävän ja se siirtyy tutkintaan. Moni ei asiaa varmasti ole edes miettinyt, onhan se näkyvä ja mielenkiintoisin osa poliisin työtä juuri tuo ”vauhti ja vaaralliset tilanteet”.
Olen poliisin urallani ehtinyt jo kokea kaikenlaista ja kentälläkin on tullut touhuttua kymmenen vuotta. Ammattitaidon kartuttamiseksi ja tietysti omien tärkeiksi kokemieni tehtävien vuoksi siirryin kentältä pariksi vuodeksi täysin koulumaailman syövereihin koulupoliisin tehtäviin ja lähipoliisiryhmän vetäjäksi. Talon linjauksien mukaan lähipoliisiryhmä kuitenkin lakkautettiin kolmisen vuotta sitten ja tällä hetkellä minut löytää siis rikostutkinnasta. Työnkuvani on toki edelleen monipuolinen ja työnkuvaani kuuluvat edelleen myös lähi-ja koulupoliisitehtävät sekä nettipoliisitehtävät. Niin ja kaikki muu, mitä vastaan voi tulla. Ja haalarihommat tietenkin kiinnostavat edelleen!
Mutta, jotta pääsee edes jonkinlaiseen käsitykseen, mitä täällä tutkinnassa tapahtuu, niin avaanpa teille muutaman päivän osalta omaa kalenteriani siitä, mitä kaikkea meikäläisen työpäivään mahtuu. Välillä on niin kiire, ettei syömään ehdi – toisaalta, onneksi jossain välissä on hieman aikaa koota myös juttuja kasaan, jotta syyttäjälläkin on jotain tekemistä.
Tutkinnassa itse asiassa tapahtuu varsin paljon erilaisia asioita. Kun partio on saanut akuutin tilanteen hallintaansa, se yleensä kirjaa rikosilmoituksen, joka sitten tulee tutkintaan. Ilmoituksesta selviää tapahtumien kulku pääpiirteissään sekä asianosaiset eli sellaiset tiedot, joilla tutkinta saadaan alkuun. Tutuin osa rikostutkintaa on varmastikin kuulustelut. Eli tutkinnassa kuullaan kaikkia asianosaisia: selvitetään tapahtumien kulkua, vaatimuksia ja näkemyksiä tapahtutuneesta. Iso osa tutkintaa on erilaisen näytön hankkiminen juttuihin, tapahtumapaikkojen kuvaaminen jne. Kiinnostavinta tutkijan työssä lienee itse rikospaikat, jotka kertovat tutkijalle yllättävän paljon tapahtumien kulusta. Valitettavasti näillä resursseilla tutkijan irrottautuminen työpöydän äärestä on yhä vain hankalampaa – mutta sitäkin antoisampaa niillä harvoilla kerroilla, kun sen pääsee tekemään. Itseäni miellyttävä tutkinnan piirre on myös se, että pääsee kunnolla päihkäilemään, miten johonkin asiaan saadaan riittävä näyttö, mahdollisuuksia on lähes loputtomasti, kunhan ne vain löytää. Tutkijalle pettymys on tietysti se, että riittävää näyttöä ei saada rakennetuksi ja joskus niinkin vain käy.
